SYKSYN TUOKSUJA
4. syyskuuta 2008 Nina
Nina toimii Glossyn käyttäjien asiantuntijana meikki- ja kauneusviidakossa. Askarruttaako ihonhoito tai mustat silmänaluset - kysy Ninalta neuvoa kauneuspulmaasi .
Syksyn myötä tulee aina Sokoksen kauneusviikot, joilla esitellään viimeistään kauden uutuudet. Tarjouksia on paljon monelta merkiltä ja ammattilaisia on talo pullollaan. Nyt viimeistään kannattaa päivittää meikkipussin sisältö alan ammattilaisten avulla.
Jokaisena päivänä on eri meikkibrändillä oma teemapäivänsä, jolloin on joistakin tuotteista huipputarjous. Teemapäivänä paikalla on myös "tähtimeikkaaja", jonka penkkiin pääsee yleensä tuotteen ostosta. Kaikilla merkeillä on hyvä miehitys osastoillaan, usein on myös meikkaaja paikalla, vaikka ei teemapäivää olisikaan. Koko kosmetiikkaosastolla on hyviä tarjouksia ja luontaistuotepuolellakin on esittelyjä ja alan ammattilaisia paikalla.
Juuri kun pääsin sanomasta, ettei meillä ole läheskään niin paljon valikoimaa tuoksuista ja kosmetiikasta verrattuna esimerkiksi Tallinnan markkinoihin, törmäsin tänään Marc Jacobsin Daisy - tuoksuun ja olin iloisesti yllättynyt! Pullo oli todella viehättävä, jonka korkissa oli valkoisia, hieman päivänkakkaran näköisiä kukkia. Tuoksu on raikas, mutta ei liian kukkainen. Tuoksusta on saatavilla 50 ml eau de toilette ja 20 ml+15 ml täyttöpullo. Sopivan käsilaukkukokoinen on tuo pienempi pullo. Tuoksusta on saatavilla myös korumainen kukka, jossa voidemaista tuoksua sisällä ja vartalovoide.
Muitakin uutuuksia on tuoksuihin tullut. Jean Paul Gaultier on pitkästä aikaa lanseerannut uuden naisten tuoksun, Ma Damen. Pullo on tyylikäs kuten aina ja tuoksuu omaan nenääni ainakin hyvältä. Ei ole mielestäni ehkä niin voimakas ja makea kuin ollaan Gaultierin tuoksuissa totuttu. Tuoksusta on saatavilla 50 ml eau de toilette, vartaloemulsio, suihkugeeli ja suihkemainen deodorantti.
DKNY:n ihanasta omenaisesta Delicious - tuoksusta on tullut Night Delicious - versio. Samanlaiseen omenanmuotoiseen pulloon pakattu tuoksu on aivan erilainen kuin edeltäjänsä. Se on tummanpuhuva, syvä ja mausteinen tuoksu. Juuri sopiva pimeään syksy- ja talviaikaan. Tuoksu on eau de parfum ja sitä on saatavilla 30 ja 50 ml:n kokoisina.
-Nina


Yksi kommentti
24. syyskuuta 2009 robin kirjoitti:
hypnose hajuvesi on se hyvä
Kirjoita uusi kommentti