TERVEISET TALLINNASTA!
26. elokuuta 2008 Nina
Nina toimii Glossyn käyttäjien asiantuntijana meikki- ja kauneusviidakossa. Askarruttaako ihonhoito tai mustat silmänaluset - kysy Ninalta neuvoa kauneuspulmaasi .
Kovasti ennakkoluuloisena en ole matkustanut Tallinnaan kuin kerran aikaisemmin. Siitäkin on todella monta vuotta aikaa. Nyt olin huuli pyöreänä tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla, koska valikoima oli ihan uskomaton! Kymmeniä sellaisia merkkejä, joita ei meillä Suomessa ole koskaan nähty. Miten meillä kosmetiikkamarkkinat voi olla niin rajalliset?
Odotin laivalle menoa, koska olin päättänyt ostaa edullisempaa kosmetiikkaa. Tax free-hinnat ovat noin 30 prosenttia maiden hintoja edullisemmat. Ikäväkseni huomasin, että uusimpia syksyn meikkejä ei vielä oltu päivitetty laivan valikoimiin ja joissain merkeissä oli vielä kevään trendimeikit esillä. Nyt eletään kuitenkin jo syksyä. Diorilta olisin halunnut ostaa ihanan punaisen huulipunan, jonka värin ja numeron olin katsonut jo valmiiksi, mutta viennin valikoimissa ei ollutkaan juuri tuota väriä. Syksyllä kovasti muodissa ovat juuri nuo punaiset huulet tummien silmien kera.
Onnekseni löysin tuoksun, jota Suomessa myydään vain lentokentällä ja näköjään myös laivoilla. Chloén Eau de Parfumia olen tuoksutellut kaveriltani ja ruusuntuoksuisiin hajuvesiin tänä kesänä rakastuneena se oli pakko saada! Pullo on kaunis ja siinä on herttainen rusetti kaulassa. Biothermin kasvoveden otin ensimmäistä kertaa kokeiluun ja se tuntuu hyvältä.
Kaubamajan kosmetiikkaosastolta löytyi kaikkea mahdollista. MAC ja muut maailman merkit siellä olivat tietenkin ja Givenchy, jota ei enää Suomesta saa. Tuoksuissa oli monta merkkiä, esimerkiksi Marc Jacobs, Lolita de Lempicka, Anna Sui ja Agent Provocateur, jotka myöskin puuttuvat meidän markkinoiltamme. Meikkimerkeistä Manhattan, Art Deco ja Pupa olivat minulle myös uusia tuttavuuksia. Vartalonhoitotuotteita oli pilvin pimein ja myös Tallinnassa näkyi luonnonmukaisten kosmetiikkamerkkien suosion nousu. Uutena merkkinä oli THANN, joka on thaimaalainen aromaterapeuttinen sarja, jonka pääraaka-aine on riisiöljy. Esitteen mukaan sarjaa saa myös Kauppakeskus Sellosta Espoosta.
Kauneushoidot ovat Tallinnassa todella edullisia. Mietin geelikynsien ottamista. Uusien laittaminen Suomessa maksaa lähemmäs sata euroa ja Tallinnassa ne maksoivat 40 euroa. Esimerkiksi melkein kolmen tunnin hoidot sisältäen vesihieronnan, vartalon suklaakuorinnan ja puolen tunnin kasvohoidon yhteensä 80 euroa! Hoitoihin kannatta varata aika etukäteen, viikonloppuisin varsinkin on tungosta. Moniin hoitoloihin voi varata ajan netistä.
-Nina


Yksi kommentti
29. elokuuta 2008 minttu66 kirjoitti:
Itse olen suosinut Sinine Salong-nimistä kauneushoitolaa Tallinnassa.Itse olen ainakin saanut sieltä laadukasta palvelua ja netin kautta varaaminenkin on sujunut vaivattomasti. -minna-
Kirjoita uusi kommentti