En nyt tiedä onko tämä aivan oikeassa kategoriassa, mutta en keksinyt parempaakaan osastoa. Ostin tuotteet kokeilumielessä Sokoksen Emotionista, maksoi vissiin kolme euroa tai jotain. Suhtauduin aluksi skeptisesti tuotteeseen, koska se oli niin halpa, yleensä käytän paljon kalliimpia tuotteita.
Tuote ei tee maskimaista kerrosta kasvoille, niin kuin useat meikkivoiteet tekevät. Tuote levittyy erittäin hyvin pelkän käden avulla. En tiedä kuinka levittyisi esimerkiksi sienellä, ei ole tarvinnut kokeilla, kyseessä on kuitenkin niin sanotusti sävytetty kosteusvoide.
Itse käytän tuotetta niin, että hieron sitä eka kädellä kasvoille ja päälle laitan puuteroinnin body shopin puuterisiveltimellä. Pysyy kuin tauti koko päivän, itsellä ei ainakaan kulu pois nopeasti tai ala kiiltelemään. Tuotetta on nopea käyttää kun tottuu, helpottaa arkimeikin tekemistä kummasti. Peittää mielestäni riittävän hyvin, vaikka ei meikkivoide olekaan.
Olen jäänyt totaalisesti koukkuun tähän tuotteeseen, ja toivon, että muutkin huomaavat kuinka erinomainen tuote on, sillä haluan, että näitä tuodaan jatkossakin Suomeen! Tällä hetkellä näitä saa vissiin Suomesta vain Sokoksen Emotionista, wet n wildin nettisivut löytyvät helposti googlen avulla. Uskaltauduin juuri ostamaan muitakin wet n wild-tuotteita, saa nähdä ovatko ne yhtä hyviä kuin tämä
Yleisarvosana:
4,5/5
Ostaisinko uudestaan: Kyllä