Käyttäjä Neiti Hoo

    • Rekisteröitynyt palveluun: 14.3.2010
    • Viimeksi palvelussa: 1.2.2011


      hinta
      laatu
      teho
    Miellyttävän helposti levittyvä aurinkopuuteri. Pigmenttiä ei ole liikaa, joten tätä voi huoletta sutia kasvoille. Pidin myös siitä, että (ainakaan omassani) ei ole kultahippusia tjms., joten tuote on myös arkikäyttöön sopiva. Pakkaus on kätevä, mutta kierremekanismi pyrkii löystymään pidemmän päälle. Riittoisaa, ostan uudelleenkin. Itse en kaipaa ylimääräisiä (turhia) levityssiveltimiä pakkaukseen, jolloin hinta pysyy järkevänä. Kannattaa hankkia suurikokoinen pehmeä aurinkopuuterisivellin, kestää taatusti kauemmin ja jälki on parempaa kuin millään pakkausten valmiilla sudeilla.

    Yleisarvosana:
    3,5/5

    Ostaisinko uudestaan: Kyllä
     
      hinta
      laatu
      teho
    Plussaa: kolme erilaista värisävyä, helppo levittää ja häivyttyy hyvin. Peittää ihan mukavasti perustummat silmänaluset, mutta pahimpina aamuina täytyy ottaa vahvemmat konstit (=rasvaväri) käyttöön. Miinusta: epähygieeninen sienipää, tuotetta putkilossa hämäävän vähän! Kuvittelin, että koko putkilo olisi täynnä tuotetta, mutta sitä onkin vain juuri sen verran, mitä putkessa on läpinäkyvää muoviosaa...! En olisi varmaan ostanut täysihintaisena (10,90 Sokoksella), mikäli olisin tiennyt tuotetta olevan niin vähän. En löytänyt tarkemmalla tutkiskelulla millimäärää putkilosta, joten tunsin itseni hieman petetyksi... :P Ostan uudelleen, mutta en täyteen hintaan.

    Yleisarvosana:
    3,5/5

    Ostaisinko uudestaan: Kyllä
     
      hinta
      laatu
      teho
    Ehdottoman hyvää huulirasvassa on sen miellyttävä, viilentävä tuntu rohtuneilla huulilla. Tykkään ostaa tätä erityisesti talvella, kun huulet kuivuvat herkästi. Pakkaus on tosin tylsä ja toisinaan kierremekanismi menee jumiin, jolloin rasvan joutuu painamaan sormella takaisin putkiloon. Minusta myös tuntuu, että tämää ikään kuin raikastaa hengitystä. Nuhanenän aukaisee ainakin hyvin, kun tätä pyyhkäisee kevyesti ylähuulelle. Valitettavasti mieheni ei pidä _yhtään_ rasvan viilentävästä tunnusta huulilla, joten minun pitää käyttää tätä vähän "salaa" tai ainakin olla suukottelematta häntä silloin, kun olen rasvannut huuleni... :/

    Yleisarvosana:
    3,5/5

    Ostaisinko uudestaan: Kyllä
     
      hinta
      laatu
      teho
    Minulla on tuuheat joskin lyhyet ripset ja Estee Lauderin Projectionist on ihan täydellinen minulle. Tällä saa asiallisesti meikattua töihin ja tarvittaessa huikaisevat tähtisilmät viihteelle. Harja erottelee ripset todella siististi, enkä tarvitse tämän kanssa ripsikampaa. Pakkaus on ihanan ylellinen... :) Muuten ostaisinkin tätä joka kerran, mutta 27,50 e on mielestäni aivan liikaa pelkästä ripsiväristä! Joskus tätä on tarjouksessa tai sitten laivalta hakee halvemmalla (n. 20€).

    Yleisarvosana:
    4,5/5

    Ostaisinko uudestaan: Kyllä
     
      hinta
      laatu
      teho
    Ihana huulirasvamainen koostumus ja miellyttävän mieto tuoksu - ehkä toffee? Ostin omani (585 Indian rose) alekorista, joten en osaa sanoa tarkkaa hintaa tai arvioida sävyvalikoimaa. Pysyy kelvollisesti näinkin rasvaiseksi huulipunaksi. Hylsy on halvan näköinen ja omastani muovinen "rengas" korkin välistä meni välittömästi halki. Voisin silti ostaa uudelleen, sillä tuote itsessään tuntui laadukkaalta!

    Yleisarvosana:
    3,5/5

    Ostaisinko uudestaan: Kyllä
     
      hinta
      laatu
      teho
    FLE tuuheuttaa ja erottelee ripset kauniisti, mutta en pidä yhtään kömpelöstä harjasta. Olen ostanut tätä kaksi putkiloa, mutta en vieläkään osaa meikata tällä sotkematta yläluomea. Pitäisi ehkä kokeilla mascara guardin kanssa? En siis käytä tätä enää kiireisinä arkiaamuina, vaan aion ostaa jotakin helpommin levitettävää ripsiväriä, sillä tämän kanssa säheltämisessä menee liikaa aikaa. FLE:n poisto on kylläkin todella helppoa - mascara lähtee pelkällä lämpimällä vedellä! Kestää myös kiitettävän hyvin tuulen ja tuiskun ilman että lähtisi poskille rapisemaan.

    Yleisarvosana:
    3,5/5

    Ostaisinko uudestaan: Kyllä
     
      hinta
      laatu
      teho
    Minulla on luonnostaan hyvin tummat kulmakarvat, joten tarvitsen vain vähän kulmakynää. En ole aikaisemmin kokeillut kulmavahoja, joten yllätyin tuotteen geelimäisestä koostumuksesta. Iso harja on mielestäni kömpelö käyttää ja se pitää pyyhkiä tarkasti tuubin suuaukkoon, sillä geeliä tulee harjaan ihan liikaa kerralla. Tuote "tuntuu" hetken aikaa ennen kuivumistaan kulmakarvoissa. Mikäli niihin erehtyy päivän aikana koskemaan, geeli irtoaa "hilseenä", mikä on todella inhottavaa. En osta tätä itselleni uudelleen, mutta jos sinulla on vaaleammat kulmakarvat, tämä voisi toimia sinulla paremmin. Plussaa erittäin edullisesta hinnasta ja suuresta pakkauskoosta!

    Yleisarvosana:
    3,5/5

    Ostaisinko uudestaan: En
     
      hinta
      laatu
      teho
    Hintaansa nähden todella laadukkaan tuntuinen poskipuna, joka oli helppo häivyttää. Pigmenttiä ei punassa ole todellakaan liikaa, joten aloittelevakin meikkaaja onnistuu varmasti tämän kanssa. Ostan ehdottomasti tätä uudelleen, tosin toivoisin laajempaa sävyvalikoimaa. Rasia on käytännöllinen ja pidän siitä, että mukaan ei ole laitettu (turhaa) pikkuista poskipunasivellintä.

    Yleisarvosana:
    4,0/5

    Ostaisinko uudestaan: Kyllä
     
      hinta
      laatu
      teho
    Miellyttävä, riittoisa ja hajusteeton geelikoostumus. Itselläni tuntui "napakoittavan" silmienympärysihoa erikoisella tavalla. En kuitenkaan pitänyt yhtään siitä, että tummien silmänalusten peittämiseen tarkoitettu concealer lähti ikävästi "rullaantumaan" tämän päällä...! Suosittelen henkilölle, joka tarvitsee kevyttä kosteutusta silmänympärysiholle, eikä käytä peiteainetta. Itse en aio ostaa uudelleen, koska voin käyttää tätä ainoastaan yön aikana.

    Yleisarvosana:
    3,0/5

    Ostaisinko uudestaan: En
     
      hinta
      laatu
      teho
    Mielestäni parhaimpia markettien poskipuna, vaikka onkin hinnaltaan hitusen kallis, n.15 €. Sävyvalikoimassa on sopivia värejä hentoon arkimeikkiin ja juhlaan. Pysyy hyvin, helppo levittää jopa pakkauksessa tulevalla siveltimellä. Lukkomekanismi menee helposti rikki ja poskipuna irtoaa alustastaan, jos ei ole varovainen. Itse en ollut... :( Oma sävyni 17 Soft Melon on valitettavasti lopetettu, mutta ostaessani uutta poskipunaa valitsen todennäköisesti IsaDoran.

    Yleisarvosana:
    3,0/5

    Ostaisinko uudestaan: Kyllä