Hakiessani uutta käsivoidetta tämä tuubi iski silmään kaupan hyllystä. Koska en aijemmin ollut kokeillut mitään freemanin tuotteita päätinpä kokeilla tätä. Loppujen lopuksi oikeastaan tein lopullisen ostopäätökseni kun luin että tätä tuotetta ei ole testattu eläimillä. Tämä on tietenkin ehdotonta plussaa! Kuitenkin koitettuani tuotetta en ollut kovin tyytyväinen. Koostumus on todella "tönkköä", ja siksi aluksi luulinkin että koko rasva on kerennyt kuivahtamaan sisältä. Jostain syystä tuntuu kuin rasva ei imeytyisi kunnolla käsiini. Ikään kuin rasva jäisi vain ihon pinnalle ja jättää tahmean tunteen käsiin. Myöskään rasva ei edes tunnu kauheasti kosteuttavan käsiä, muuta kuin vain hetkeksi. Rasvaa pönikässä on 125 ml noin 5 eurolla, joka ei mielestäni ole ainakaan mikään kovin kallis. Jatkossa kuitenkin päädyn johonkin muuhun valintaan, tämä ei vain miellyttänyt itseäni.
Freemanin tuotteet ovat yleensä keskinkertaisia, mutta tämä oli suuri pettymys! Voide on koostumukseltaan paksua tönkköä, joten se on hankala levittää. Pitkällisen levittämisen jälkeen tuntuu, että voide rullaantuu tai murenee iholla. Suojaa kädet hyvin yöksi, mutta ei kosteuta eikä hoida. Ei myöskään toimi korppukyynärpäillä. Tuoksu on mielestäni epämiellyttävä kurkku.
Uusi löytö, johon olen nyt jo ihastunut. Kosteuttaa ja jättää kädet todella pehmeiksi. Imeytyy nopeasti, eli on helppo käyttää myös kiireessä. En pidä voimakkaasti hajustetuista tuotteista, ja vaikka voide tuoksuukin, tuoksu on tarpeeksi kevyt ettei se häiritse. Käytön jälkeen en voi olla sivelemättä silkkisiä käsiäni :D Lisäpisteitä siitä, ettei tuotetta ole testattu eläinkokein.
Tahmea koostumus, joka ei kuitenkaan tunnu kosteuttavan ihoa lainkaan. Jättää vain liukkaan kalvon pinnalle. Tuote on kyllä halpa, mutta tehoton. Plussaa ainoastaan miellyttävästä vienosta tuoksusta.