Minullakin tämä jäi kiilteleväksi ja rasvaiseksi kerrokseksi mattapintaisesta lupauksesta huolimatta. Kun opin annostelemaan tätä T-alueelle, helpotti vähän tuo rasvaisuus. Tämä ei lisännyt tai ehkäissyt talituotantoa tai näppylöiden tuloa eikä myöskään ärsyttänyt herkkää ihoani. En ihan innostunut tuosta silikonisesta sisällöstä. Tämä ei yksin riittänyt kosteustehoiltaan päiväksi, joten laitoin loppuvaiheessa tavallisen päivävoiteeni ennen tätä. Pumppupullo oli kätevä ja hygieeninen.
Yleisarvosana:
Ostaisinko uudestaan: Kyllä
Arvostelun hyödyllisyys 100%
Aurinkovoiteen luvataan jättävän mattapinnan, mutta ainakin minun kasvoni jäävät siitä vetisen kiiltäviksi, vaikka eivät kuitenkaan rasvaisiksi. Ei tuki eikä ärsytä. Tässä on kemiallisen lisäksi fysikaalinen suoja, joten ihon pinnalle saattaa jäädä ohut valkoinen kalvo, joka meikkiä laittaessa vähän hilseilee. Pumpputuubi on ihan kätevä, mutta nokkaan ilmeisesti kuivahtaa aina voidetta, sillä mukana tulee yleensä paakkuja.
Edit- rasvoitti kuitenkin sen verran, että käytin loppuun kaulavoiteena.
Yleisarvosana:
Ostaisinko uudestaan: En
Arvostelun hyödyllisyys 100%