Organic Based Permanent Hair Colours

 
Luokittele
  Rajaa haku

Hae lisää tietoa
greenlife 23.3.2012
    hinta
    laatu
    teho
Pelolla kokeilin tätä väriä (sävy 11.0 Extreme blonde), koska olin muualta lukenut, että moni on tällä pilannut hiuksensa. Halusin kuitenkin tuotteen käyttää pois. Hiukseni ovat tummat maantien harmaat, joita on värjätty kestovärillä, värinpoistolla ja kestosävytteellä vaaleaksi. Käytössä on ollut tuhkansävyjä poistamaan punaisuutta. Nyt oli tarkoitus saada varsinkin parin sentin tumma juurikasvu pois. Ensin väri tuntui hyvältä, mutta sitten kirvelsi hieman, jopa käsiä (ei ollut hanskoja). Ei kuitenkaan häiritsevästi. Väri jätti kasvoihin punertavia jälkiä, joten sen kanssa pitää olla tarkkana. Pidin väriä n. 30-40 minuuttia yhteensä levityksen kanssa. Hiukset tuntuivat huuhtelun jälkeen hyvin kuivilta ja rosoisilta. Mukana tullut hoitoaine oli oudon shampoomaista, vaahtosi paljon, eikä sillä tuntunut olevan juuri mitään hoitavaa tehoa. Hoitoainepussia ei saanut auki ilman saksia, vaikka siinä repäisyviilto olikin valmiiksi. Onneksi minulla oli L'Orealin vanhaa hiusvärin hoitoainetta, jolla hiukset sai pehmeiksi ja hoidetuiksi. Yllätys oli positiivinen, kun väristä paljastui kuivauksen jälkeen itse asiassa erinomainen. Sävy on hyvin lähellä purkin sävyä, ei tosin ihan niin vaalea. Sävy on kaunis, ei yhtään tuhka (harmaa) mutta ei punertavakaan, aika lailla skandinaavinen vaalea. Juurikasvun kohdalla väri on melko punertava kuten yleensä hiusväreissä, koska punaista pigmenttiä hiuksissani on paljon, mutta koska tyvikasvu oli vain n. 2 cm, ei se haittaa. Föönauksen jälkeen hiukset asettuivat kauniisti ja saivat uutta volyymiä, ohuet ja liukkaat kun ovat muuten. Kaiken kaikkiaan väri oli erittäin iloinen yllätys. Usein sitä ei kannattane käyttää ja se vaatii oman, kunnollisen hoitoaineen. Huonokuntoisille hiuksille en suosittele. Viherpesua sen sijaan tuotteessa on rutkasti, jos hieman googletatte, niin huomaatte, että puheet luonnollisuudesta ja myrkyttömyydestä ovat täyttä puppua. Mutta mikä "myrkytön ja luonnollinen" väri muka vaalentaisi tummia hiuksia näin paljon...?

 
Yleisarvosana:


Ostaisinko uudestaan: Kyllä
  • Arvostelun hyödyllisyys 100%
  • tiivi 17.6.2011
      hinta
      laatu
      teho
    + tehty niin luonnollisista ja puhtaista raaka-aineista kuin mahdollista + parabeeniton ja ammoniakiton + sisältää Ecosert-sertifioituja ainesosia + mieto tuoksu + ei ole testattu eläinkokeilla

     
    Yleisarvosana:


    Ostaisinko uudestaan: Kyllä
  • Arvostelun hyödyllisyys 100%