Tradition De Hammam - Marokkolainen Savinaamio Kasvoille Ja Hiuksille

 
Luokittele
  Rajaa haku

Hae lisää tietoa
Barbie 4.11.2011
    hinta
    laatu
    teho
Ostin tuotteen -50% alennuksella, 9,90€ ja alkuperäishinta olisi ollut jopa 19,90€ jolloin olisin jo jättänyt tuotteen ostamatta. Ensimmäiseksi, aivan IHANA tuoksu! Toi ensimmäisenä mieleen laadukkaan kauneushoitolan/Etelämaiden ihanan raikkaan tuoksun. Käytin tuotetta myös hiuksiin,että myös kasvoille. Kasvoille levittäessä tuotetta iho alkoi punottaa ja "kirvellä", mutta kirvely loppui hetken kuluttua. Tuote on melko valuvaa, muttei niin valuvaa, että se olisi valunut pois kasvoilta. Hiuksiin tuotteen levittäminen oli hieman ongelmallisempaa, koska tuote ei levittynyt kunnolla tai sitten hiuslaatuni on kuivahko ja hiukset imevät aineen itseensä. Tuote kyllä toimi hiuksissa, mutta mieluiten tälle tuotteelle pitäisi olla ihan oma isompi putilonsa, koska 100ml ei riitä kovin pitkäksi aikaa hiuksille,että kasvoille. Hiuksista tuli ihanan pehmeät ja sileän tuntuiset. Tuote kuivatti ihoa jonkin verran, mutta puhdisti kyllä ylimääräisen lian ja teki ihosta kuulaan. Ostaisin tuotetta kyllä ehdottomasti uudelleen!

 
Yleisarvosana:


Ostaisinko uudestaan: Kyllä
  • Arvostelun hyödyllisyys 100%
  • MAU 19.10.2011
      hinta
      laatu
      teho
    Hiuksiin en tätä lähtenyt kokeilemaan, sillä en voi kuvitella että se toimisi, mutta kasvoilla tämä oli aivan mahtava. Naamio oli helppo levittää, vaikka koostumus oli aika lirua ja yllättäen myös hieman rakeista (kävi siis samalla myös kuorinnasta kasvoilta pois huuhdeltaessa). Ohut kerros ainetta 10min vaikutusajalla kuivui nopeasti ja melkein kokonaan, huuhtoitui todella helposti pois kasvoilta. Naamio kuivatti vain hieman, ei läheskään niin paljon kuin savinaamiot minulla yleensä, siitä plussaa. Tulos oli silminnähden tasaisemman värinen iho! Pidän siitä, että naamio on pakattu tuubiin. Omani ostin alennuksesta puoleenhintaan, mutta muuten hinta on melko kallis.. tosin tuote on kyllä loistava ja sitä on paljon, 100 ml.

     
    Yleisarvosana:


    Ostaisinko uudestaan: Kyllä
  • Arvostelun hyödyllisyys 100%